- miesten pikkutakit, kravatit, paidat ja puuveneet liittyvät Kaikkosen isään
- korkokengät ovat äidin peruja
- vessapaperi on omakuva
- kirpputoreilta
- vanhojen vaatteiden kaupoista
- lahjoituksina
Minna Jatkola
-syntynyt Raahessa 1974
-asuu ja työskentelee Helsingissä
Opiskellut:
1998-2001 Taideteollisessa Korkeakoulussa
1994-1998 Lahden Taideinstituutissa
Jäsenyydet:
Taidemaalariliitto
Kuvasto
-Lisäksi useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä vuodesta 1993 lähtien, teoksia erilaisissa kokoelmissa, useita apurahoja ja stipendejä, saanut vuonna 2004 Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinnon.
Lue dukaattipalkinnosta lisää täältä
Taiteellinen työskentely
-teoksen suurikokoisia
-keskeisenä maalauksissa laajan kuvapinta-ala, jossa useita erillisiä ja erilaisia tilallisia tapahtumia.
-maalausten henkilöhahmot eivät paikannu konkreettiseen maailmaan vaan he ovat sijoitettu tiloihin joiden kautta ja joissa ihmisen sosiaalisuus todentuu kuten tivoliin, ostoskeskukseen, yksityisiin huoneisiin
-teoksissa perspektiivi venynyt ja käännetty
-syntynty 5.7.1928 Helsingissä
-asuu tällä hetkellä Helsingin Lauttasaaressa ja työskentelee edelleen
TAITEELLINEN TYÖSKENTELY:
- tutkii teoksissa valoa ja väriä
- tunnetaan hehkuvan värikkäistä teoksistaan, hallitseva väri on keltainen
- töiden aiheina ovat ihmiset, asetelmat ja maisemat lähiympäristöstä, usein kotipiiristä
-maalasi uran alkuvaiheessa abstrakteja sommitelmia, myöhemmin realistisia aiheita
- tunnetuin teos on presidentti Tarja Halosen muotokuva (2002), joka esillä Valtioneuvoston linnassa
KÄYTTÄMÄT TEKNIIKAT:
- käytti aiemmin lähinnä öljyvärejä mutta 2000-luvun taitteessa siirtyi pastelliväreihin
- toteuttanut myös grafiikkaa, akvarelleja ja piirroksia
OPISKELLUT JA OPETTANUT:
- Taideakatemiassa, Taideteollisessa keskuskoulussa ja Vapaassa taidekoulussa opettajanaan mm. Sam Vanni, joka toimi Wardin oppi-isänä ja on antanut ohjeen: "Tee sitä, mitä muut eivät tee."
- opettanut Taideakatemian koulussa ja Taideteollisessa korkeakoulussa.
- aloittanut taideterapiatoiminnan Suomessa työskennellen Nikkilän mielisairaalassa 1950-1970 luvulla.
HUOMIONOSOITUKSIA:
-Pro Finlandia 1973
- Vuoden taiteilija 1984
- Valtion Kuvataidepalkinto 1986
- Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan Komentajamerkki 1986
Kristian Krokfors
Synt. 1952 Ylistarossa
Asuu Helsingissä
Kuvataiteilija, taidegraafikko ja taidemaalari
Vuoden nuori taiteilija 1985
Yksityis- ja yhteisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla
Teoksia useissa julkisissa- ja yksityisissä kokoelmissa kuten esim. Kiasmassa, Helsingin ja Tampereen taidemuseoissa
-kiinnostunut arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstä
-työskentelee johdonmukaisesti samojen teemojen parissa; kaupunkinäkymät, kylät, kukkulat, puutarhat ja viljelmät
-teoksessa kuvatut paikat eivät ole olemassa olevia vaan ne ovat yhdistelmiä eri paikoista eri aikakausina
-teosten keskiössä on mm. värisommittelu, rytmi, toisteisuus ja päällekkäisyys
-teokset kuvattu usein yläperspektiivistä
Käy katsomassa Kristian Krokforsin nettisivut täältä
Lue lisää taiteilijasta kuvataiteilijamatrikkelista
_________________________________________
HELMIKUUN 2020 TAITELIJA:
Susanne Gottberg
Synt. 1964 Tammisaaressa
Työskentelee Helsingissä
Valmistui Kuvataideakatemiasta 1989
Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinto vuonna 1991
Vuoden nuori taiteilija vuonna 1994
-tunnetaan hiljaisuuden maalarina. Teoksien keskiössä on läsnäoleva ja poissaoleva.
-taitelijian ilmaisu on hillittyä
-teokset maalattu puulevylle ja kankaalle. Puulevylle maalatuissa teoksissa kuva sulautuu puun syihin.
-hienovaraisesti kuvattuja esineitä ja huonekaluja, kodin tekstiilejä ja pintoja
-aiheiden rajaus ja yksityiskohdat luo katsojalle mielikuvan tilasta maalauksen ulkopuolella
-tarkastelee tilallisuutta lasien heijastuksien ja läpinäkyvyyden kautta
-laseja nähdään usein useita päällekkäisiä samassa maalauksessa
_________________________________________
TAMMIKUUN 2020 TAITEILIJA:
Sauli Miettunen
![]() |
Teos: Sauli Miettunen, Tie 1999 Kuvan lähde: Epäonnistumisen mahdollisuus. Leipätöitä ja veistelyä. Sauli Miettunen. Maippi Tapaninen toim.) 2014, sivu 31 |
Kuvanveistäjä, ympäristötaiteilija ja kuvataiteilija
Syntynyt Haukiputaalla
Asuu ja työskentelee Kemissä.
Valmistunut 1986 Lahden taideinstituutista
Useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla
Teos Tie sijaitsee Keminmaan kunnanvirastossa. Se on tehty kierretankoon tiiviiksi nipuksi ruuvatuista puunpätkistä.
![]() |
Teoksen Tie yläosa Kuvan lähde: Epäonnistumisen mahdollisuus. Leipätöitä ja veistelyä. Sauli Miettunen. Maippi Tapaninen toim.) 2014, sivu 30 |
![]() |
Yksityiskohta teeoksesta Tie Kuvan lähde: Epäonnistumisen mahdollisuus. Leipätöitä ja veistelyä. Sauli Miettunen. Maippi Tapaninen toim.) 2014, sivu 31 |
Katso lisää taiteilijasta Lapin taiteilijaseuran Galleria Napan sivuilta
Katso lisää myös täältä
Lue Yle uutisten juttu Miettusen taiteesta täältä
_________________________________________
MARRAS-JOULUKUUN 2019 TAITEILIJA:
Tuomo Saali
_________________________________________
SYYS-LOKAKUUN 2019 TAITEILIJA:
Topi Ruotsalainen
-synt. 1979 Kuopiossa
-kuvataiteilija
-tunnetaan erilaisten ihmisten ja ihmisryhmien kuvaajana
-kuvaa yksilöiden välille syntyvää näkymätöntä toimintaa, jännitteitä ja hierarkioita
-lavean suurpiirteinen sivellinjälki
Topi Ruotsalaisen kotisivuille tästä linkistä
______________________________________
HELMI-MAALISKUUN 2018 TAITEILIJA:
Helena Junttila
-lappilainen taidemaalari
-varttui Kittilässä, asuu ja työskentelee Askan kylässä, Sodankylässä
-valmistui Vapaan taidekoulun ammatilliselta linjalta Helsingissä 1989
-teoksia esitelty eri puolilla maailmaa
-Sodankylän kunnan kulttuuripalkinto 1999
-Lapin taidepalkinto 2013
-tunnettu tussipiirroksista ja maalauksista
-kuvaa ihmistä eläinten, kasvien, myyttisten hahmojen ja luonnonvoimien kanssa
-teoksissa voimakas yhteys alitajuntaan
-karhu toistuu usein teoksissa, sai lähtökohtansa taiteilijan näkemästä unesta, jossa hän kohtasi karhun
-karhu on taiteilijan omien voimien kuva
![]() |
Kuva: Heini Lehväslaiho Kuvan lähde: https://helenajunttila.wordpress.com/henkilokuvia/ Kuvan teos: Naaraskarhu, 1997, öljy kankaalle, 200 x 120 cm |
Käy tutustumassa lisää Helena Junttilan töihin tästä linkistä
______________________________________
TAMMIKUUN 2018 TAITEILIJAT:
Pekka ja Teija Isorättyä
-Syntyneet Torniossa 1980
-Naimisissa 10 vuotta
-Poika Iisakki
-Taiteen Maisterit 2010, Aalto Yliopisto
-Lukuisia näyttelyit ympäri maailman
-Tunnettuja kineettisistä robottiteoksista.
Merenneito -teoksen materiaalit ovat löydettyjä ja hylättyjä, kaikkea sitä jätettä mitä ihminen tuottaa kuten merenneidon ulkokuori on ruokateollisuuden kalajätteistä. Muovipullojen tyhjentyessä ja täyttyessä muuttuu neidon painopiste ja asento.
Käy tutustumassa alla oleviin artikkeleihin ja nettisivuihin:
Pekka ja Teija Isorättyä: taiteen yhdistämät
Kulttuurikriitikko: Galleria Sculptor-Pekka ja Teija Isorättyä-Robotti ja Meri
Pekka ja Teija Isorättyän elämä on tutkimusmatka
Pekka ja Teija Isorättyä Ars Fennica ehdokas 2017
Pekka ja Teija Isorättyän kotisivu
Isorättyät You Tubessa
_______________________________________
MARRASKUUN 2017 TAITEILIJA:
Jenni Yppärilä
Käy tutustumassa Jenni Yppärilän teoksiin tästä linkistä
Kuvataiteilija Jenni Yppärilä (s. 1980) on kotoisin Oulaisista ja asuu Tampereella. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2010. Yppärilän teokset ovat seinäpinnasta ulkonevia 3D maalauksia pääasiassa eri kaupunkien rakennuksista.
Muutamia Jenni Yppärilän teoksia Oulusta. Tunnistatko rakennukset?
![]() |
Jenni Yppärilä
Siilo (Oulu)
3D painting
2015
51x95x36cm
|
![]() |
Jenni Yppärilä
Ainolanpuisto / Ainola Park (Oulu)
3D painting, 2015
62x47x25 cm
(Oulu Museum of Art)
|
![]() |
Jenni Yppärilä
Kioski / Kiosk (Oulu)
3D painting, 2015
36x42x30cm
|
![]() |
Jenni Yppärilä
Vesiposti / Hydrant (Oulu)
3D painting
2015
45x51x23cm
|
_______________________________________
LOKAKUUN 2017 TAITEILIJA:
Johanna Lumme
Käy tutustumassa Johanna Lumpeen nettisivuille tästä
Johanna Lumme (s. 1990) on helsinkiläinen kuvataiteilija ja kuvittaja. Hän maalaa pääasiassa öljyväreillä ja inspiroituu luonnosta ja eläimistä.
Muutamia Johanna Lumpeen teoksia:
![]() |
Johanna Lumme
Hiljaisuuden keskellä mina sinut löysin
öljy kankaalle, 2017
Kuvan lähde: https://johannalumme.com/artist/
|
Kesällä 2017 Johanna Lumme valittiin Taidekeskus Salmelan kesän nuoreksi taiteilijaksi. Hän voitti myös Salmelan kesän 2016 Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailusta Yleisön suosikki -palkinnon.
Käy lukemassa aiheesta Taidekeskus Salmelan nettisivuilta.
![]() |
Johanna Lumme
Lähde, 2017
Kuvan lähde: https://johannalumme.com/artist/
|
![]() |
Johanna Lumme Banda´s bad day, öljy, 2015 |
___________________________________
SYYSKUUN 2017 TAITEILIJA:
Terttu Jurvakainen
Käy tutustumassa Galleria Terttu Jurvakaisen nettisivuille tästä
Terttu Jurvakainen
Yhdessä koettu hetki
2017, öljyväri
|
Terttu Jurvakainen
Hiljaisuuden kuuntelija
2015, öljyväri
|
Terttu Jurvakainen
Valon avaruudessa
2017, öljyväri
|
Tehtävä: yksityiskohtien tarkastelu
Alla on muutama Terttu Jurvakaisen teos ja niiden yksityiskohdista otetut kuvat.
Miten teos on tehty ja mille pohjalle se on maalattu?
Mitä maalausvälineitä teoksen tekemiseen on saatettu käyttää?
Terttu Jurvakainen
Kevään viesti
2017, öljyväri
|
Yksityiskohta teoksesta Kevään viesti. |
Terttu Jurvakainen
Pöydän ilo
öljyväri
|
Yksityiskohta teoksesta Pöydän ilo. |
Terttu Jurvakainen
Orvokkeja
öljyväri
|
Yksityiskohta teoksesta Orvokkeja |
![]() |
Terttu Jurvakainen
Kuiskaus
2014, öljyväri
|